Uutuuden arvo

Ihmiset ovat todella poikkeuksellisia olentoja. Ajatelkaapa niitä hyvin ensimmäisiä päiviä, viikkojä ja kuukausia vauvan elämässä, omassa elämässäsi.

Me synnymme maailmaan, joka muuttuu koko ajan ensimmäisestä päivästä lähtien. Kaikkialla ympärillämme on aivan uusia tuntemuksia, ääniä, tuoksuja, makuja, katseltavaa. Aivan kaikki on meille tuntematonta. Ihmeellisintä on, että useimmat meistä ottavat noin vain vastaan kaiken tämän hienon kirjon uusia kokemuksia. Me emme tee niistä turhan suurta numeroa. Opimme tunnistamaan asioita, selvittämään mistä nautimme eniten, ja alamme saada tolkkua siitä, mitä me kuulemme ja näemme. Ensimmäisenä vuotenamme omaksumme muutokset yksinkertaisena tosiasiana. Olemme kaikki synnynnäisiä oppijoita.

Mutta sitten, jossain matkan varrella, alamme kehittää käyttäytymismalleja, joista tulee normi,”näin me aina teemme asioita”, ja jotka ovat ennakoitavissa. Jotenkin se söpö, utelias, tiedonhaluinen lapsi, jollainen me kerran olimme kangistuu kaavoihin, vastustaen muutosta, ja jopa alkaa pelätä muutosta.

Muutoksista nauttiminen ja uusien toimintojen ja kokemusten kokeilu  hyödyttää jatkossakin hyvinvointiamme koko elämämme ajan.

Sinun ei tarvitse odottaa uutta vuotta kääntääksesi uuden sivun. Voit tehdä sen tänään.
Käyttäen pienen määrän aikaa tehden jotain, jota et ole koskaan ennen tehnyt, voi johtaa jopa enempiin mahdollisuuksiin ja sillä voi olla vapauttava, virkistävä, mieltä ylentävä vaikutus.

Voit tehdä jotain todella yksinkertaista. Sinun ei tarvitse tehdä benji-hyppyä tai laskuvarjohyppyä… kulje eri reittiä töihin aamulla, hyppää pois eri bussipysäkillä, tai kun kävelet paikallisella pääkadulla, katso ylös ja huomioi, mitä on yläpuolellasi; kokeile jotain uutta ruokaa sen ruoan sijasta, josta jo tiedät tykkääväsi, varaa tunti tai kaksi ja mene katsomaan uutta elokuvaa; vieraile näyttelyssä, kuuntele uutta musiikkia – tee mitä tahansa mistä nautit.

Ottaen huomioon, että meidän kaikkien elämämme näyttävät olevan kiireisiä, yksi suuri uusi kokemus on antaa itsellesi viisitoista minuuttia ”omaa aikaa”, löytää joku hiljainen nurkka, jossa voit istua rauhallisesti, rentoutua ja pohtia. Useimmille meistä tämä sinänsä on jo uusi kokemus!

Uusien ihmisten tapaaminen on myös erinomainen, positiivinen tekijä uuteen mielentilaan. Tällä tietojen aikakaudella, muutamalla hiiren napsautuksella löydät runsaasti vaihtoehtoja ja tietoa paikallisesta toiminnasta ja ryhmistä – ehkä siellä on jotain, jota olet aina ajatellut tekeväsi, mutta et ole koskaan saanut aikaiseksi? Nyt on täydellinen mahdollisuus vihdoin tehdä niin. Opit uusia taitoja, saat enemmän ystäviä, ja sinulla on jotain mistä puhua, blogata ja, kuka tietää, jopa kehua! Ja jos pidät nykyisiä ystäviä ajantasalla siitä, mitä olet tekemässä, ja esittelet heille uudet ystäväsi, koko sosiaalinen elämäsi saa uuden kukoistuksen.

Itseluottamuksesi, joka kasvaa, kun olet kokeillut, nauttinut ja oppinut jotain uutta, on tarttuvaa. Saatat huomata, että muut ihmiset alkavat huomata sen ja kommentoivat hyväntuulisuudestasi ja sen että työssä voit käyttää uudesti löytynyttä itseluottamustasi hyvillä seurauksilla.

No, tässä oli tarpeeksi neuvoja. Älä jätä sitä hetkeä myöhemmäksi. Kokeile jotain uutta – juuri nyt!

inset_article_SOM1