Ruoasta kauneudenhoitoon – miksi kannattaa valita luomu?

Luonnonmukaisten ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteiden suosio ja myynti kasvavat luomuruoan tapaan.  Mutta onko ”luomu” vain houkutteleva sana etiketissä? Mitä se oikeasti tarkoittaa – entä onko luomutuotteisiin siirtymisestä mitään hyötyä?

 

Aloitetaanpa alusta: mitä luomu tarkoittaa?

Luomutuotteet on valmistettu luonnollisista raaka-aineista. Luonnonmukaiseen maanviljelyyn siirtyminen saattaa vaikuttaa uudelta keksinnöltä. Todellisuudessa se on kuitenkin paluuta perinteisiin viljelymenetelmiin, jotka olivat käytössä 1920-luvulle asti. Tuolloin maata lannoitettiin ja tuholaisia torjuttiin vain luonnollisilla menetelmillä. Kemialliset hyönteismyrkyt tulivat yleisesti saataville 1940-luvulla, ja siitä alkoi uusi, tehomaatalouden aikakausi: kemiallisista lannoitteista sekä kemiallisesta rikkakasvien ja tuholaisten torjunnasta tuli arkipäivää.

Jo tuolloin osa maanviljelijöistä ja kuluttajista päätti pitäytyä vanhoissa, luonnollisissa menetelmissä. 1960- ja 1970-luvuilla luonnonmukainen ruoka ja kosmetiikka yhdistettiin lähinnä hippeihin ja vihreän aatteen liikkeisiin. Luomutuotteiden suosio kuitenkin kasvoi, kun yhä useammat kuluttajat alkoivat kiinnostua ravinnosta, terveydestä ja kuluttamiensa tuotteiden alkuperästä.

 

 Miksi luomun suosio kasvaa koko ajan?

On monia syitä, miksi ihmiset haluavat käyttää luomutuotteita. Mediassa on puhuttu paljon siitä, miten keinotekoiset tuotteet voivat vaikuttaa haitallisesti terveyteemme ja ympäristöömme.

Luonnollisista ja luonnonmukaisista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden käyttö voi auttaa meitä voimaan paremmin, koska tiedämme niiden olevan hyväksi meille ja läheisillemme. Siitä voi olla hyötyä myös ympäristölle. Luonnonmukaisten viljelymenetelmien uskotaan olevan vähemmän haitallisia luonnoneliöstölle, mikä edistää luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi ne todennäköisesti tuottavat tehomaataloutta vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä ja auttavat suojaamaan maatilojen työntekijöiden terveyttä.

 

Luomu vai tavallinen – miksi luomu on terveellistä?

Luonnolliset ja luonnonmukaiset tuotteet sisältävät aineosia, jotka tukevat ihosi ja elimistösi omia hienostuneita puhdistavia järjestelmiä. Kun iho saa oikeita ravintoaineita, se kykenee luontaisesti hoitamaan ja korjaamaan itseään. Elimistömme ottaa ravinnon paitsi syömästämme ruoasta, myös tuotteista, joita laitamme ihollemme. Jos siis haluat elää terveellisesti, haluat ehkä valita luomutuotteita paitsi lautasellesi, myös ihonhoitoon.

Paremmilla raaka-aineilla päästään parempiin tuloksiin. Luonnolliset ja luonnonmukaiset tuotteet toimivat paremmin, koska ne sisältävät runsaasti tärkeitä aineosia, kuten C-, E- ja A-vitamiinia, jotka ovat hyväksi iholle, hiuksille ja ruoansulatukselle.

 

Pidä huolta itsestäsi

Olivatpa syysi luomutuotteiden valintaan mitkä hyvänsä, haluat, että valinnoillasi on hyviä vaikutuksia.  Kun on kyse omasta ravitsemuksesta ja ihonhoidosta, haluat tietää tekeväsi juuri sinulle oikeita valintoja. Valitsemalla luonnonmukaisen elämäntavan voit olla varma, että se on hyväksi niin sinulle kuin planeetallekin

186x186_microsite_Feb-2017